| ||||||||
|
Ilmastoterveiset uudelle eduskunnalleKerro uusille kansanedustajille, miten ilmastonmuutos torjutaan. Dodo välittää viestisi eduskunnalle samalla kun jokaiselle kansanedustajalle lahjoitetaan maaliskuun lopussa ilmastonmuutoksesta kertova elokuva "Epämiellyttävä totuus". Elämme jännittäviä aikoja. Jotta ihmiskunta pystyy selviämään ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista, maapallon keskilämpötila saa nousta maksimissaan 2º C verrattuna teollistumista edeltävän aikakauden keskilämpötilaan. Tämän 2º C:n rajan alapuolella pysytään, jos maapallon kasvihuonekaasujen kasvu saadaan käännettyä laskuun vuoteen 2020 mennessä. Näin on arvioinut Euroopan komissio tieteellisten tutkimusten pohjalta. Tavoitteessa pysymiseen tarvitaan komission mukaan huomattavia energiatalouden ja liikennejärjestelmien muutoksia sekä yhteiskunnan kaikkien sektoreiden ja yksittäisten ihmisten apua. Vuosi 2020 on käsillä kolmen vaalikauden kuluttua. Maaliskuussa 2007 valittavat kansanedustajat muokkaavat Suomen lainsäädäntöä ja ohjaavat valtion verovaroja tärkeinä pitämiinsä kohteisiin neljän vuoden ajan. Seuraavan neljän vuoden aikana sovitaan myös kansainvälisistä päästövähennyksistä Kioton sopimuksen jälkeen, vuodesta 2012 eteenpäin. Uusi eduskunta päättää, millaisiin päästövähennyksiin Suomi sitoutuu. EU:n komissio ehdottaa EU:lle 30% päästövähennyksiä vuoteen 2020 mennessä, jos muut maat saadaan mukaan päästövähennyksiin ja 20% päästövähennyksiä, vaikka muut maat eivät sitoutuisikaan vähennyksiin. Mitä kansanedustajien pitäisi päättää ja mihin käyttää rahoja ilmastonmuutoksen torjumiseksi? Mitä itse aiot tehdä seuraavan neljän vuoden aikana? Entä keille muille vaikuttajille haluat lähettää terveisiä? |
16.3.2010 Megapolisten sarja alkaa Lahdesta 11.3.2010 Kaupunkilaisia rytmejä Dodossa 9.2.2010 Dodo-keittiö valottaa aikakäsityksiä, karttoja ja skenaarioita 18.1.2010 Suomen Arkkitehtiliiton kestävän kehityksen TunnustusPAANU myönnettiin Dodolle 20.12.2009 Uusi kouluvierailukoulutus 23.-24.1.2010 13.12.2009 Dodon avoimet jouluovet torstaina 17.12.2009 12.12.2009 Dodon joululahjoilla rakennetaan kestäviä elinkeinoja Afrikkaan 11.12.2009 Joulun 2008 lahjoituksilla saatiin aasikärryt kymmeneen kylään 16.11.2009 Dodolle uusi hallitus vuodelle 2010 10.11.2009 Megapolis 2024 saapuu Turkuun Kaikki uutiset |
|||
| © Dodo - Tulevaisuuden elävä luonto ry. Sivukartta. Toteutus Adage Oy. |