| ||||||||
Nostoja:
|
SEAID-kävely lauantaina 23.7.Helsinginniemi kierretään jo kuudetta kertaaSeaid-kävelyllä katsellaan sorsia ja seiniä, mudasta ponnistavaa Arabianrantaa ja Kaivopuiston kahvipaviljonkeja, ihmetellään, millaisia nämä rannat ovat viidenkymmenen vuoden päästä ja keskustellaan kaikesta meren ja taivaan välillä. Tervetuloa kiertämään Helsinginniemi jalan lauantaina 23. heinäkuuta! Matkaa on taitettavana siinä 35 kilometriä ja aikaa koko päivä. Lähtö on kello yhdeksältä Talinhuipulta, ja illalla saavumme Vanhankaupunginkoskelle. Tiesi Talinhuipulle julkisilla löydät helpoimmin joko reittioppaan avulla tai nousemalla Helsingin keskustasta kello 8.21 lähtevän bussin 18 kyytiin.
Rantoja kiertäessämme vauhti ei ole pääasia. Tavoitteena on pikemminkin tutustua kaupunkiin jalan ja hahmottaa Helsinginniemen muotoa ja etäisyyksiä. Kolmekymmentäviisi kilometriä taittuu normaalikuntoiselta aikuiselta yllättävän helposti. Aiempina vuosina reitin varren näkymät ovat kirvoittaneet keskustelua niin kaupunkieläimistä, merenrantakasveista kuin arkkitehtuuristakin. Näkymien lisäksi reitti tarjoaa tuoksuja, tuulta, kaupungin ja meren ääniä ja mukavaa viikonloppuliikuntaa. Puolenmatkan huippuna on Hernesaaren soravuorille kiipeäminen. Koska liikumme kaupungissa, mukana ei tarvitse raahata painavia kantamuksia: kukin ostaa omat eväänsä kaupoista matkan varrella. Töölöstä löytyy kioskeja, Ruoholahdessa lounastetaan, Hermannin huoltarilta tankataan loppumatkan juomat. Jos aikoo kävellä koko matkan, mukaan kannattaa varata säänkestävät vaatteet, hyvät kävelykengät, vaihtosukat, aurinkovoidetta (pilvisenäkin päivänä palaa ulkoillessaan koko päivän), ja reppuun vesipullo, lusikka, linkkari ja ehkä pari eväsleipää. Tapahtuma on ilmainen. Myös kaverit, mummot ja koirat ovat tervetulleita mukaan! Reittiä ei tarvitse kävellä alusta loppuun vaan mukaan voi liittyä myös matkan varrelta itselle sopivimmalle pätkälle. Retkueen mukana kulkevasta infopuhelimesta 050 5344 241 voi tarkistaa, missä letka parhaillaan marssii. Kuvia ja tunnelmia edellisten vuosien kävelyiltä voi tarkistaa täältä. Seaid-kävelyn järjestää Dodo ry:n Kaupunkilaiset Utopiat -hanke. Lisätietoja: Jepa Leväsvirta, jepa [at] dodo.org / p.(09) 724 7794 |
17.6.2009 Voiko ympäristöongelmia ratkoa viljelemällä vihanneksia kaupunkien joutomailla? 4.6.2009 Dodomainen kesä -09 3.6.2009 Dodo julkaisee: Onnelliset, ekologiset kaupungit - reseptikirja kaupungeille Oulusta Ouagadougou'un 31.5.2009 Dodo ry esittää: MINIPOLIS - Kaupungit & ruoka! 29.4.2009 Afrotanssilla savanni vehreäksi 24.4.2009 Globaalia äitienpäivää ! 9.4.2009 Tampereen kaupungin säästösuunnitelma palkittiin vuoden parhaana tahattomana ympäristötekona 28.3.2009 Globaali piknik bloggaa ruoasta ja kaupungeista 27.3.2009 Lahden Megapolis -tapahtumaa voi katsoa ja kuunnella netin kautta 19.3.2009 Megapolis 2023 tuo Onnelliset kaupungit Jyväskylään Kaikki uutiset |
|||||
| © Dodo - Tulevaisuuden elävä luonto ry. Sivukartta. Toteutus Adage Oy. |