|
Nostoja:
|
Maailmalla MalissaYmpäristötyötä Malissa, karua ja kaunistaAnni Vihriälä viettää Malissa seuraavat puoli vuotta ja kirjoittelee kuulumisistaan blogissaan. Blogi vapaaehtoistyöstä, Maailmalla Malissa.
13.2. Blogini ideointia
"Tällä blogilla on kaksi päämäärää: kertoa Sinsibere-ympäristöhankkeen kuulumisia paikan päältä sekä kirjata omia kuulumisiani ja kulttuuri-ihmetyksiäni. Jokaisen blogimerkinnän alkuun pyrin kertomaan hankkeesta ja sen jälkeen jokapäiväisestä elämästäni. Nähtäväksi toki jää, toteutuuko blogin kirjoitus noin strukturoidusti myös käytännössä. Sen olen nimittäin oppinut jo muutamassa päivässä täällä, että asiat eivät aina mene prikulleen niin kuin niiden on suunniteltu menevän. Itse asiassa niin tapahtuu hyvin harvoin. Tämänkin blogin uljas lanseeraus on jo ehtinyt viivästyä usealla päivällä, koska nettiyhteydet ovat olleet poikki."
"Missä on Mali? Millaista on elää maailman neljänneksi köyhimmäksi luokitellussa maassa? Miten paikalliset reagoivat länsimaalaisiin pääkaupungissa ja pienissä kylissä? Mitä järkeä on lähteä Suomesta tekemään ympäristötyötä maahan, jossa noin 75% aikuisista on lukutaidottomia?"
Vastauksia kysymyksiin löytyy myös dodolaisten aiemmin kirjoittamista blogeista sinsibere-hankkeen sivuilta.
Tulostettava versioHL 18.2.2008
|
| Uutiset |  | 10 uusinta:
9.5.2008 Dodo mukana YK:n kestävän kehityksen toimikunnan istunnossa
24.4.2008 Vielä ehdit tilata äitienpäivälahjan - tarjolla muun muassa pähkinämylly Maliin!
21.4.2008 Weapons of Mass Consumption -materiaalit nyt netissä
14.4.2008 Dodo mukana Kinos 08 -elokuvafestivaalilla
14.4.2008 Onnellinen Lahti
4.4.2008 Urbaanit paratiisit -näyttelyn avajaiset Turun Kirjakahvilassa 9.4.
4.4.2008 Dodo-keittiö Turun Kirjakahvilassa 9. huhtikuuta klo 18-20
21.3.2008 Pääsiäissaari-palkinto Ulf Sundqvistille
18.3.2008 Dodon sääntömääräinen kevätkokous 26.4.2008
16.3.2008 Dodo-keittiö ke 26.3.2008 Uudella ylioppilastalolla
Kaikki uutiset
|