| ||||||||
Nostoja:
|
Kuluttaja, nyt! -miniseminaarissa luotiin ratkaisumalleja ympäristöongelmiinDodo ry:n ja Demos Helsingin järjestämässä miniseminaarissa etsittiin ratkaisuja ympäristöongelmiin kuluttamisen kautta. Tapahtuma oli keskustelunavaaja Dodo ry:n lokakuussa järjestettävään Megapolis2022-kaupunkitapahtumaan, jossa ympäristöongelmat ratkaistaan kulutusvalintoja muuttamalla. Maanantaina 3.9. järjestetty Kuluttaja, nyt! -miniseminaari avasi keskustelun kulutuksen vaikutuksesta ympäristöön. Seminaarissa pohdittiin sankarikuluttajan roolia, jossa kuluttaja vaikuttaa ympäristöön ostopäätöstensä kautta. Kulutustutkija Mari Koistinen uskoi internetin tuovan uusia mahdollisuuksia
kulutusvaikuttamiseen. Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkija Mikko Raskin mukaan kuluttajat tulisi ottaa mukaan tuotteiden suunnitteluun ja tuotantoon. Seminaarissa painotettiin myös yhteiskunnan vastuuta kulutustottumusten muuttamisessa. 13.10.2007 Vanhalla ylioppilastalolla järjestettävässä Megapolis2022-tapahtumassa keskustellaan kuluttamisesta yhteiskunnallisena ja poliittisena tekona. Tapahtuman tavoitteena on tuoda esille kulutusvalintojen merkitys myös maapallon mittakaavassa. Tapahtuman pääseminaarissa omaa kulutustaan pohtivat muun muassa kaupuginvaltuutettu Kirsi Piha, hiphop-artisti Paleface, Isä Mitro ja EVA:n johtaja Risto Penttilä. Ratkaisuja kulutuksen aiheuttamiin ongelmiin esittelevät arkkitehti Tuomas Toivonen, tyylitoimittaja Liisa Jokinen, puheenjohtaja Sauli Niinistö sekä Vihreän liiton entinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara. Megapolis2022 huipentuu iltaklubiin, jonka lopullinen ohjelma julkaistaan 10.9.2007. Yleisö voi osallistua ympäristöongelmien ratkaisuun ja seminaarikeskustelun kulkuun kertomalla oman kulutuksensa top 3-listan osoitteessa www.megapolis2022.org Lisätietoja: Topias Siren Saara Tveit |
15.5.2008 Urpon urbaanivaellus Turussa 15.5.2008 Kestävän kehityksen toimikunta keskellä ruokakriisiä 10.5.2008 Tuotewiki YK:ssa 9.5.2008 Dodo mukana YK:n kestävän kehityksen toimikunnan istunnossa 24.4.2008 Vielä ehdit tilata äitienpäivälahjan - tarjolla muun muassa pähkinämylly Maliin! 21.4.2008 Weapons of Mass Consumption -materiaalit nyt netissä 14.4.2008 Dodo mukana Kinos 08 -elokuvafestivaalilla 14.4.2008 Onnellinen Lahti 4.4.2008 Urbaanit paratiisit -näyttelyn avajaiset Turun Kirjakahvilassa 9.4. 4.4.2008 Dodo-keittiö Turun Kirjakahvilassa 9. huhtikuuta klo 18-20 Kaikki uutiset |
|||
| © Dodo - Tulevaisuuden elävä luonto ry. Sivukartta. Toteutus Adage Oy. |