|
Nostoja:
|
Etusivu > Uutiset > Kohti ympäristöystävällisempiä tekstiilivärejä ja kotimaisia luonnonkuituja Kohti ympäristöystävällisempiä tekstiilivärejä ja kotimaisia luonnonkuitujaKotimaisessa tutkimuksessa panostetaan ympäristöystävällisempiin
tekstiiliväreihin ja luonnonkuitujen viljelyn kehittämiseen Suomessa. Tällä hetkellä panostetaan useamman tutkimuslaitoksen voimin sekä kuitukasvien että värikasvien viljelemisen lisäämiseen Suomessa.
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) ja Espoon-Vantaan Muotoiluinstituutti (Evtek) ovat mukana kansainvälisessä Spindigo hankkeessa, jossa tavoitteena on saada sinistä väriä tuottavat värimorsinko ja väritattare kasvamaan siinä mittakaavassa, että indigon sinistä runsaasti käyttävä tekstiiliteollisuus ei joutuisi käyttämään ainoastaan öljyteollisuuden sivutuotteena valmistettavaa synteettistä indigoa. Hanke on aloitettu vuonna 2001 ja saatetaan päätökseen vuoden 2003 aikana. Kansainvälisessä hankkeessa on mukana Suomen lisäksi neljä Euroopan Unionin maata, Saksa, Espanja, Italia ja Englanti.
Spindigo-projektin tavoitteena on tuottaa sininen väri alusta loppuun saakka, toisin sanoen viljelystä sadonkorjuun kautta aina lopputuotteeksi saakka. Alunperin indigon sinistä on tuotettu kasveista, mutta 1800-luvulla synteettinen indigo syrjäytti kasvi-indigon tuotannollaan. Kasvi-indigolla pyritään korvaamaan ainakin osa tekstiiliteollisuuden käyttämästä synteettisestä indigosta. Luonnon väriaineesta kaavaillaan ympäristöystävällisempää tuotannoltaan kuin nykyinen synteettinen indigo. Hankkeessa tuodaan esille myös mahdolliset yhteiskunnalliset hyödyt, kuten esimerkiksi uuden viljelykasvin tuomat elinkeinomahdollisuudet maaseudulle.Hankkeessa huomioidaan myös värineristyksen jälkeen jättämä lehtimassa, jolle etsitään käyttökohteita. Ongelmallinen seikka värin käyttöönotossa on myös sen kankaaseen kiinnittymiseen tarvittavat kemikaalit. Tällä hetkellä kiinnittymisen apuvälineenä käytetään kemikaalia, joka hajotessaan vesistöissä muodostaa rikkipitoisia yhdisteitä kuten sulffiitteja.MTT, Espoon-Vantaan muotoiluinstituutti ja Jokipiin Pellava Oy ovat testanneet MTT:ssä vuonna 2001 tuotetusta kasvi-indigosta saatua väriä kotimaiseen pellavalankaan. Tulokset olivat osapuolten mukaan hyviä.
Spindigo-hankkeen lisäksi Evtek on tutkinut muutaman vuoden EU rahoitteisessa hankkeessaan kasviperäisiä värejä. Kysymys on perustutkimuksesta ja mahdollisena käyttäjäkohteena pääasiassa tekstiili-ja vaatetussektori. Kasvipohjaiset tekstiilivärit mahdollistavat lähinnä pienten tuotantosarjojen valmistamisen. Helsingin yliopiston maa-ja kotitalousteknologian laitos panostaa kuitukasvien kuten pellavan ja hampun kasvattamisen ja käytön uudelleen elvyttämiseen. Laitoksen työstä on konkreettisena näyttönä Nokian 6250- myyntipakkauksen sisäosa.
Perinteisten kuitukasvien hampun ja pellavan ominaisuuksia voidaan käyttää hyväksi monilla suunnittelun ja muotoilun osa-alueilla, kuten esimerkiksi autoteollisuus, pakkausteollisuus ja tekstiiliteollisuus. Luonnonkuiduista haetaan korvaavia materiaaleja teollisuudessa käytettäville vähemmän ympäristöystävällisille vaihtoehdoille. Pellavan ja kuituhampun ominaisuuksia on tutkittu Suomessa jo kymmenen vuoden ajan. Molemmat kasvit ovat osoittautuneet vahvoiksi sekä kuitukasveina, että terveystuotteina. Nykyisiä pellavasta Suomessa valmistettavia teollisia tuotteita ovat mm. erilaiset tekstiilit, rakennusteollisuuden eristeet ja maalit, eräät paperilaadut sekä elintarviketeollisuudessa käytettävä öljy, siemenet ja rouheet. Myös MTT selvittää pellavaan liittyviä ominaisuuksia meneillään olevassa tutkimuksessaan (Uudet viljelykasvit ja kasvituotteet). Tutkimuksessa todetaan pellavan tuottavan myös sokereita eli lima-aineita. Tämä myös musiiniksi kutsuttu aine soveltuu erilaisten elintarvikkeiden rakenteensäätöaineeksi ja voi mahdollisesti korvata esimerkiksi eläinperäisten hyydykeaineiden käyttöä.
Edellä mainittujen tutkimusten valossa olisi periaatteessa mahdollista tulevaisuudessa saada ulkomailta tuotujen materiaalien rinnalle kotimaista ympäristöystävällistä tekstiiliä.
Lähteet: -MTT:n kotisivut osoitteessa http://www.mtt.fi alaotsakkeella ?meneillään olevat tutkimukset? ja ?Projektit? -YLE:n kotisivut http://www.yle.fi, alaotsakkeella Kotimaa NYT, ohjelman esitysajankohta 23.1.2003 -Helsingin yliopiston maa- ja kotitalousteknologian kotisivut http://www.honeybee.helsinki.fi/mmtek
Linkkejä asiaan liittyen: -Rauhanpuolustajien kuluta harkiten -internetsivut http://www.rauhanpuolustajat.fi/kulutaharkiten/ -tietoa materiaaleista ja niiden tuotannon ympäristövaikutuksista http://www.designinsite.dk -Kestävän kehityksen keskus http://www.cfsd.org.uk -Kansainvälisen suunnittelijoiden ja tutkijoiden verkoston kotisivut http://www.o2.org
Tulostettava versioK.L. 31.1.2003
|
| Uutiset |  | 10 uusinta:
17.6.2009 Voiko ympäristöongelmia ratkoa viljelemällä vihanneksia kaupunkien joutomailla?
4.6.2009 Dodomainen kesä -09
3.6.2009 Dodo julkaisee: Onnelliset, ekologiset kaupungit - reseptikirja kaupungeille Oulusta Ouagadougou'un
31.5.2009 Dodo ry esittää: MINIPOLIS - Kaupungit & ruoka!
29.4.2009 Afrotanssilla savanni vehreäksi
24.4.2009 Globaalia äitienpäivää !
9.4.2009 Tampereen kaupungin säästösuunnitelma palkittiin vuoden parhaana tahattomana ympäristötekona
28.3.2009 Globaali piknik bloggaa ruoasta ja kaupungeista
27.3.2009 Lahden Megapolis -tapahtumaa voi katsoa ja kuunnella netin kautta
19.3.2009 Megapolis 2023 tuo Onnelliset kaupungit Jyväskylään
Kaikki uutiset
|