<< Palaa edelliselle sivulle | Siirry etusivulle >>

YK:n aavikoitumissopimus ratkoo ilmastonmuutoksen ja siirtolaisuuden ongelmia

Maanantaiana Madridissa alkoi kaksiviikkoinen YK:n aavikoitusmissopimuksen osapuolikokous. Kokouksessa käsitellään muun muassa ilmastonmuutoksen ja siirtolaisvirtojen yhteyttä aavikoitumiseen. Dodo ry:n Mikko Ahonen osallistuu kokoukseen Suomen valtuuskunnan kansalaisjärjestöjäsenenä. Ahosen raportteja Madridista voi lukea kokousblogista osoitteesta http://satunnainen-delegaatti.blogspot.com.

Aavikoitumissopimus elää tällä hetkellä kriittisiä hetkiä. Teollisuusmaat ovat kyseenalaistaneet jopa koko sopimuksen jatkon samalla kun Madridissa ollaan hyväksymässä sopimuksen toimeenpano-ohjelmaa tulevalle vuosikymmenelle. Myös sopimuksen uutta pääsihteeriä ollaan valitsemassa.

YK:n aavikoitumissopimuksella on kuitenkin laajempi kannatus kuin yhdelläkään muulla ympäristösopimuksella. Sen on ratifioinut 192 maata. Sopimuksen poliittinen painoarvo on tällä hetkellä vähäinen. Ilmastonmuutoksen ja siirtolaisvirtojen aiheuttamien suurten kustannusten takia pohjoisten maiden kiinnostus lienee lähivuosina kasvussa.

Ilmastonmuutos on yksi suurin yhteiskuntaa kohtaavista globaaleista haasteista. Aavikoitumisen lisääntyminen on yksi ilmastonmuutoksen näkyvämpiä seurauksia ja se on jo käynnissä. Aavikoitumisen vaikutukset voivat jatkossa ulottua myös Suomeen. Mikäli aavikoitumista ei ehkäistä, yhä laajemmat ihmismassat lähtevät liikkeelle esimerkiksi Afrikassa. Paine Euroopan etelärajalla kasvaa entisestään.

Lisätietoja Madridissa:

Mikko Ahonen
etunimi.sukunimi@dodo.org
puh
+358 40 5244544

Mikko Ahosen kokousblogi

Eurooppalaisten aavikoitumista torjuvaa työtä tekevien kansalaisjärjestöjen (eniD) kommenttipaperi sopimuksen uudistamisesta 


TK 4.9.2007


Tulostettu osoitteesta http://www.dodo.org. Copyright © Dodo - Tulevaisuuden elävä luonto ry. Toteutus Adage Oy.