<< Palaa edelliselle sivulle | Siirry etusivulle >>

Terveyttä Pietariin kestävillä liikenneratkaisuilla

Helsingistä juhannuspäivänä startannut kansainvälinen liikkuva ympäristökonferenssi järjesti Pietarissa keskustelutilaisuuden kestävistä liikenneratkaisuista maanantaina 4.7. Mukana oli pyöräretken suojelija Pekka Haavisto seka asiantuntijoita Venäjältä ja Suomesta. Tilaisuuden avasi Pietarin pääkonsuli Juhani Väänänen ja puheenjohtajana toimi ympäristöasioista vastaava konsuli Jaakko Henttonen.

Liikenne syytää Pietarin ilmaan 20 rekallista saastehiukkasia vuodessa

Pääkonsuli Juhani Väänänen kiitteli pyöräretken osallistujia vapaaehtoisesta siirtymisestä pyöräilyyn - Lontoossa polkupyörätakseihin on siirrytty olosuhteiden pakosta, sillä polkupyörä on nopein ja saasteettomin liikkumistapa.

Liikenne tuottaa keskimäärin 80 % suurkaupunkien ilmansaasteista. Liikenteen osuus oli Pietarissa aiemmin poikkeuksellisen alhainen, mutta viimeisen 8 vuoden aikana autokanta on kaupungissa kasvanut nelinkertaiseksi. Tällä hetkellä Pietarissa on 1,3 miljoonaa autoa, joista miljoona on henkilöautoja. Venäjän hydrometeorologisen yliopiston rehtori professori Lev Karlin kertoi, että liikenne aiheuttaa vuosittain 200.000 tonnin – 20 rekka-autollisen verran - ilmansaastepäästöt, pääasiassa rikin ja typen oksideja.

Autoilun kustannuksia aliarvioidaan terveyden kustannuksella

Kolme miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain ilmansaasteisiin maailmassa. Luku on kolminkertainen auto-onnettomuuksissa kuolleiden määrään verrattuna. Pelkästään pienhiukkaset lyhentävät eurooppalaisten elinikää keskimäärin 9 kuukautta, kertoi Suvi Haaparanta Hengitysliitto Heli ry:stä. Ilmansaasteet aiheuttavat Euroopassa 300.000 ennenaikaista kuolemaa vuodessa. Ilmansaasteet lisäävät herkkyyttä pakkaselle ja siitepölylle, aiheuttavat syöpää ja vaikuttavat hengityselimiin, hermostoon ja verenkiertoon.

Venäjällä ammattiautoilijat maksavat korvauksia ilmansaasteiden aiheuttamien kulujen kattamiseksi. Yliopistoissa tehdyn tutkimuksen mukaan korvaus kattaa kuitenkin vain prosentin autoilun aiheuttamista kuluista. Miljoona yksityisautoilijaa ei maksa mitään haittaveroa. Professori Karlin vaatikin säädöspohjan kehittämistä niin, että autojen käytöstä maksettaisiin kuluja paremmin vastaava korvaus.

Päästöt estettävissä perussäädöilla

Hydrometeorologisen yliopiston opiskelijat ovat vapaaehtoistyönä mitanneet 1000 auton pakokaasupäästöt. Noin 40 % kaikista autoista, pikkubusseista jopa 60 % ylitti pakokaasupäästöille asetetut normit. Mittauksen yhteydessä saastuttavien moottorien säädöt tarkistettiin. Puolella autoista päästöt pienenivät perussäädöillä.

Sekä Karlin että tilaisuudessa puhunut Ympäristöaloitteiden keskuksen puheenjohtaja Alexander Fedorov painottivat polttoaineen laadun merkitystä. Karlin arvioi, että Pietarin kehätien rakentaminen parantaa kaupungin ilmanlaatua, sillä keskustan liikenteestä leijonanosan – 70 % - muodostaa Nevan rantakatua pitkin ajavat läpikulkumatkalla olevat rekat.

Alexander Fedorov pitää kestävän liikenteen edellytyksinä myös joukkoliikenteen kehittämisen ja pyöräteiden infrastruktuurin parantamisen. Pietari pyrkii rakentamaan imagoa nykyaikaisena eurooppalaisena kaupunkina, mutta kaupungin 20 vuoden kaavoitusta ja liikennesuunnittelua ohjaavassa suunnitelmassa pyöräilyä ei mainita lainkaan, kritisoi Fedorov.

Kaupunki ihmisiä varten

Mitä varten kaupunki on olemassa – ihmistä vai autoja varten? kysyi pyöräretken suojelija Pekka Haavisto. Tavallisten ihmisten on helppo hahmottaa liikenteen päästöjen vaikutus omaan terveyteen, mutta vaikeampi hahmottaa liikennejärjestelmiä ja kaupunkikokonaisuuksia. Vaikka kehitettäisiinkin täysin päästötön kulkuneuvo, auto vaikuttaa silti kaupunkitilassa liikenneväylinä, risteyksinä ja parkkipaikkoina. Teknisen kehitystyön lisäksi tarvitaan myös kaupunkikulttuuria kunnioittavaa kaupunkisuunnittelua.

Ei merkkejä alituisesta huolesta

Pekka Haavisto huomautti pyöräilijöiden todistaneen vääräksi pyöräilyn alkuaikoina esitetyn epäilyn siitä, että “alituinen huoli pystyssä pysymisestä ei voi olla jättämättä jälkiä pyöräilijän kasvoihin”. Konferenssin osallistujat ovat Pietariin mennessä ajaneet noin 550 km, eikä syviä uurteita vielä ole näkyvissä.

Pyöräretken pääsivulle


SÄ 6.7.2005


Tulostettu osoitteesta http://www.dodo.org. Copyright © Dodo - Tulevaisuuden elävä luonto ry. Toteutus Adage Oy.