<< Palaa edelliselle sivulle | Siirry etusivulle >>
Raportti kaupsu-ryhmän tapaamisesta kahvila Runossa
Kaupunkisuunnitteluryhmän kantava ajatus on kysymys siitä, miten rakennetaan ekologisesti kestävä ja sosiaalisesti toimiva kaupunki. Näissä puitteissa meitä kiinnostaa myös rakennustaide.
Ekologinen kestävyys on epämääräinen käsite, jolle voidaan antaa järkevä tulkinta ymmärtämällä se tilana tai kehityssuuntana, jossa kaikkein pahimmat ympäristöongelmat, kuten ilmastonmuutos ja biodiversiteetin hupeneminen, on saatu hallintaan. Sosiaalinen toimivuus viittaa viihtyisyyteen, virikkeellisyyteen, sosiaaliseen kontrolliin, identiteettiin, "pelon maantieteen" ja yksinäisyyden torjumiseen jne.
Kaupunkisuunnittelussa ekologinen kestävyys tarkoittaa ennen kaikkea kaupunkirakenteen tehostamista ja kevyeeseen ja joukkoliikenteeseen (erityisesti raideliikenteeseen) perustuvaa liikennejärjestelmää. Jotta rakenteen tehostaminen ei tarkoittaisi vain massan epäinhimillistä kasvattamista, on noudatettava järkevän urbaanin suunnittelun periaatteita. Näistä on esimerkkejä esim. seuraavissa kirjoissa: Jane Jacobsin Death and Life of Great American Cities, Kevin Lynchin Theory of Good City Form ja Jan Gehlin Livet mellem husene (Life Between Buildings). Mainio helposti selattava kotimainen teos on Kari Ojalan Kestävän yhdyskunnan käsikirja. Ks. myös www.newurbanism.org ja www.carfree.com.
Keskustaan laajassa mielessä (*ks. alla) - Amurista Tammelaan - on erityisen hyödyllistä rakentaa. Siellä on valmiina palvelut, kadut, tekniset verkostot ja muu infrastruktuuri, joiden käyttö uudisrakentamisen myötä tehostuu. Keskustarakentaminen vähentää liikennetarvetta, koska kaikki on lähellä. Autoilu on keskustassa hankalaa, samoin pysäköinti, joka mahtuakseen sinne vaatii kalliita maanalaisia tai laitosratkaisuja. Täydennysrakentaminen vieläpä syö pysäköintiin varattua ja siten vajaakäyttöistä tonttimaata, jolloin autoilu edelleen hankaloituu. Rakennustaiteellisesti ja sosiaalisesti, jopa liike-taloudellisesti, on hyödyllistä täyttää katutilan epäkaupunkimaiset aukot. Oikean kaupungin tuntu sinänsä on tärkeä ominaisuus, joka lisäksi suosii kaupunkimaisia toimintoja, kuten kahviloita ja terasseja. Katu- ja pihatilan selkeä fyysinen artikulointi aikaansaa kahdenlaista sosiaalista tilaa: kadun julkisen ja pihan puoliyksityisen tilan. Jos pihat otetaan järkevään käyttöön, eli istutetaan puistoiksi ja niille luodaan yhteistiloja asukkaille, ne voivat toimia eri asukasryhmille (myös lapsiperheille) sopivina turvallisina kaupunkikylinä. Tällaiset taas osaltaan edesauttavat identiteetinmuodostusta ja kansalaistoimintaa.
Pohjoismaissa ja erityisesti Suomessa arvostetaan luonnonläheistä asumista. Kaupunkirakenne on Suomessa hajautunutta sekä maaseudulla että kaupungeissa. Elinkaariajattelunkaan perusteella kaikkea "väärin" sijoitettua ei kannattane purkaa. Lisäksi kaupunkilaisten luontosuhteella on kulttuuriin liittyvää arvoa. Pikkukaupunkimaiset urbaanitihentymät ovat vastaus siihen, miten esikaupunkialueella voidaan yhdistää kaupunkimaisen ja luonnonläheisen elämän hyviä puolia. Kooltaan ja intensiivisyydeltään merkittävimmät urbaanitihentymät kannattaa sijoittaa raideyhteyksien varaan, mielellään vanhoille asemaseuduille, joiden historiallisen kerrostuneisuuden varaan on helppo rakentaa myös paikallisidentiteettiä. Tampereella tällaisia paikkoja voisivat olla esim. Messukylä ja Epilä/Pispala (Lielahden asema).
Tampereella kysymys koskee myös kaupungin luonnollista laajentumissuuntaa. Määritteleekö sen kaupungin rajat vai etäisyydet ja radat? Ja paljonko laajenemista tarvitaan, mikäli täydennysrakentamistarpeen haaste otetaan tosissaan?
* * *
Kiinnostusta herätti ajatus suunnitteluparadigmoista sekä kaupunkisuunnittelun onnistuneista ja epäonnistuneista poliittisista prosesseista.
Verkostot - monipuolisesti ymmärrettyinä
Ideaan saattavat sisältyä kaupunkirakenne, viherkäytävät ja eläinten polut (+ kasvien kommunikointi?), liikenneväylät, joukkoliikenteen reitit, sähköjohdot sekä virtuaalinen ja muu sosiaalinen verkottuminen + kv-/ylimaallinen ulottuvuus. (Ei välttämättä juuri näin eikä kirjaimellisesti.)
* Kaupunkirakenteen terminologia ei taida olla virallisesti määritelty. Oma käsitykseni on, että Tampereen kokoinen kaupunki koostuu seuraavista osista: ydinkeskusta; keskusta; kantakaupunki (suomalaisessa kaupungissa suunnilleen ruutukaava-alue, jota käsitettä käytetään yleisesti ainakin Turussa); esikaupungit; lähiöt (+.kaukiot.), joilla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen neighbourhood-käsitteen kanssa. Tampereella terminologia on erityisen sekava, koska kantakaupungiksi kutsutaan koko taajama-aluetta, siis kaikki Teiskoa lukuun ottamatta.
Tulostettu osoitteesta http://www.dodo.org. Copyright © Dodo - Tulevaisuuden elävä luonto ry. Toteutus Adage Oy.