<< Palaa edelliselle sivulle | Siirry etusivulle >>

Vuoreksen ekologisuudesta

Vuoreksen rakentamista perustellaan viittaamalla Tampereen seudun ennakoituun voimakkaaseen kasvuun. Uuden kaupunginosan rakentamista on kuitenkin kritisoitu huomauttamalla, että rakentaminen

Vuoreksen valinta suunnittelukohteeksi on sikäli ymmärrettävää, että uudella alueella ei törmätä laajassa mitassa tiivistämiseen liittyviin ongelmiin: alueella jo asuvien vastustukseen, hankaliin liikennejärjestelyihin jne. Suunnittelun ja rakentamisen kannalta on yksinkertaisempaa aloittaa tyhjältä pöydältä. On kuitenkin epätodennäköistä, että rakentamista voitaisiin perustella ekologisesta, kokonaistaloudellisesta tai sosiaalisesta näkökulmasta. Hieman yllättäen, Vuoresta yritetään markkinoida "ekologisena" kaupunginosana. On myös annettu ymmärtää, että pyritään "sosiaalisesti tasapainoiseen" ja "kaupunkimaiseen" rakenteeseen.

Miten julkilausutut ekologiset, sosiaaliset ja kaupunkirakenteelliset tavoitteet heijastuvat konkreettiseen suunnitteluun?

Osayleiskaavassa

Asemakaavoitusvaiheessa yleiskaavamääräyksiä toki täsmennetään huomattavasti ja niistä voidaan jopa jossain määrin poiketa. Alueen rakenteeseen ja siten perusongelmaan ei kuitenkaan enää voida puuttua.

JP

Takaisin kaupunkiryhmän sivulle


JP 30.11.2002


Tulostettu osoitteesta http://www.dodo.org. Copyright © Dodo - Tulevaisuuden elävä luonto ry. Toteutus Adage Oy.