<< Palaa edelliselle sivulle | Siirry etusivulle >>

Kansalaisjärjestöjen avoin kirje ympäristöministeri Backmanille

Julkaisuvapaa 31.5.2002 klo 1600

Kansalaisjarjestojen avoin kirje ymparistoministeri Backmanille

Nusa dua, Bali 31.5.2002

Hyvä ympäristöministeri Jouni Backman,

YK:n kestävän kehityksen Johannesburgin huippukokouksen keskeisin tavoite on
Riossa vuonna 1992 sovittujen asioiden ja YK:n Millenium-julistuksen
tavoitteiden toimeenpanon edistäminen. Nämä toimet määritetään nyt
viimeistelyssä olevalla Johannesburgin toimintaohjelmalla, jonka
sisällöllinen tuloksellisuus on toistaiseksi vielä epävarmaa.
Huippukokouksen olisi kuitenkin tärkeää myös antaa maailmalle viesti
sellaisista uusista tavoitteista, joita olisi hyvä tulevina vuosina työstää
kohti konkreettisia sopimuksia. Yhdeksi voisi nyt nousta kysymys yritysten
vastuullisuudesta kestävässä kehityksessä.

Yleisesti Johannesburg-prosessissa on toistaiseksi edistytty heikosti.
Erityisesti ympäristöön liittyviä teemoja kuten kestäviin tuotanto- ja
kulutustapoihin sekä luonnonvarojen käyttöön liittyviä tavoitteita on
vahvistettava. Kestävän kehityksen edistäminen tulee tapahtua tasaisesti
kaikki kolme osa-aluetta huomioiden ja niiden tavoitteita linkittäen eikä
vuorotellen eri dimensioita painottaen. EU:lla tulee jatkossa olemaan yhä
tärkeämpi rooli prosessin vetäjänä. Unionin on vahvistettava otettaan
neuvotteluissa ja liittouduttava aktiivisesti erityisesti kehitysmaiden
kanssa.

Hanna Matinpuro, Suomen luonnonsuojeluliitto ry.
Aleksi Neuvonen, Dodo - Tulevaisuuden elävä luonto ry.
Oras Tynkkynen, Maan ystävät ry.
Olli Turunen, Luonto-Liitto ry.
Karoliina Öystilä, Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry.


AT 31.5.2002


Tulostettu osoitteesta http://www.dodo.org. Copyright © Dodo - Tulevaisuuden elävä luonto ry. Toteutus Adage Oy.