| ||||||||
Nostoja:
|
Juhannus pyörien!Suomenlahtea ympäri - aluksi PorvooseenKansainvälinen liikkuva ympäristökonferenssi lähtee Helsingistä Pietarin kautta Tallinnaan. Mukana on suomalaisia ja venäläisiä pyöräileviä ympäristöstä kiinnostuneita ihmisiä. Suomenlahden ympäriajolla haluamme kiinnittää huomiota pyöräilyyn ekologisena kulkuneuvona ja tulevaisuuden matkailumuotona. Tule Sinä kannustamaan meitä matkaan ja tee kanssamme päiväretki Porvooseen, yöretki Pernajan Isnäsiin tai saata meitä muutama kilometri! Tapaamme lauantaina 25.6. Helsingin Senaatintorilla klo 9.45. Lähtö Senaatintorilta klo 10.00
Matkalla on mahdollisuus ihailla maisemia, keskustella samanhenkisten ihmisten kanssa ja nauttia Suomen kesästä. Pidämme matkalla muutaman hengähdys- ja evästauon. Porvoossa matkaamme voi liittyä klo 16 Vanhankaupungin laidalta, Rihkamatorin parkkipaikalta Mannerheimintien ja Välikadun kulmasta.
Nautimme herkullista luomuillallista ja yövymme Labbyn Kaarnarannassa Isnäsissä. Ruokailu ja yöpyminen maksavat 30 euroa, muuten osallistuminen on ilmaista.
|
» Dodo HYY (Helsingin yliopisto) » Helsinki » Jyväskylä » Lahti » Oulu » Tampere » Turku Muu Suomi
» Ilmari-ilmastotiedotushanke » Ilmastoryhmä » Kansainvälinen pyöräilykonferenssi » Kansalaisjärjestöjen kuvapankki » Kaupunkisuunnittelu » Megapolis 2021 » Megapolis 2022 » Megapolis 2023 » Pääsiäissaari Korkeasaaressa » aasikärryjä naisten osuuskunnalle ">Sinsibere-hanke Malissa » Stadsplanering » Tany Maitso -hanke Madagaskarilla » TuoteWiki » Tuunaa edustajasi
» Environmental Discussion (HKI) » Filmipiiri (HKI) » Kaupunkiryhmä (LTI) » Kirjallisuuden luontokäsitykset (HKI) » Kirjallisuuden luontokäsitykset (TKU) » Kirjoittajapiiri (HKI) » Lastenkirjallisuus (HKI) » Luontosuhdepiiri (HKI) » Ruoan elinkaari (HKI) » Sanomalehtikepi (TKU) » Talous ja ympäristö (HKI) » Täydelliset naiset vai Sinkkuelämää? (HKI) » Vegaaniruokaryhmä (HKI) » Yhteiskunnallinen yrittäminen (TKU) » Ympäristöfilosofia (JKL) » Ympäristöfilosofia (TKU) » Ympäristöteologia (HKI) |
|||||||
| © Dodo - Tulevaisuuden elävä luonto ry. Sivukartta. Toteutus Adage Oy. |