Luomutuotekartoituksen tuloksetUusimman kartoituksen tulokset syys-lokakuulta 2000 ovat luettavissa tältä sivulta. Kartoituksen tulokset on jaettu kaupunki- ja kuntakohtaisesti. Paikkakunnilla, joissa kartoituksia on tehty runsaammin, tulokset on jaoteltu vielä kaupunginosakohtaisesti. Valitse allaolevasta listasta haluamasi paikkakunta tai kaupunginosa, niin pääset tarkastelemaan tuloksia kauppakohtaisesti. Niiden paikkakuntien kohdalla, joissa kartoitusta ei ole tänä keväänä tehty, ovat nähtävillä kevään 2000 kartoituksen tulokset. Luomutuotekartoituksen tulokset perustuvat yksittäisten kartoittajien kaupassa tekemiin havaintoihin sekä keskusteluihin kaupan henkilökunnan kanssa. Voit hakea tietoja myös seuraavilla hakuvaihtoehdoilla: Hyvän luomuvalikoiman liikkeet: LUOMUKORI-projektin aikana seuraavat seikat ovat muotoutuneet hyvän luomukaupan keskeisimmiksi tunnusmerkeiksi:
Kartoitettujen kauppojen "luomuisuusaste" arviodaan tulosten päivityksen yhteydessä. Kaupalle annetaan 1-5 pistettä sen luomutuotevalikoman laajuuden, edustavuuden, tuotteiden ulkoisen laadun, esillepanon ja hyllynlaitamerkintöjen perusteella. Yhden pisteen kauppa saa jo siitä ainokaisestakin luomutuotteesta. Viiteen pisteeseen vaaditaan kattavan ja runsaan luomutuotevalikoiman lisäksi myös panostusta tuotteiden esillepanoon ja mm. hyllynlaitamerkintöihin. Tämän sivun hakuvaihtoehdoista "Hyvän luomuvalikoiman liikkeet" listaa eteesi kaikki viisi pistettä saaneet kaupat.
Päivitetty 3.5.2001 |