| ||||||||
Nostoja:
|
Ydinvoiman vastainen toiminta voimistuuValtakunnallinen ydinvoiman vastainen verkosto vastustaa lisäydinvoiman rakentamista. Laajassa verkostossa on mukana ympäristö-, poliittisia ja muita kansalaisjärjestöjä sekä yksityisiä kansalaisia ympäri Suomea. Verkostoon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta tuhansia ihmisiä. Valtakunnallinen ydinvoiman vastainen verkosto vastustaa lisäydinvoiman rakentamista. Laajassa verkostossa on mukana ympäristö-, poliittisia ja muita kansalaisjärjestöjä sekä yksityisiä kansalaisia ympäri Suomea. Verkostoon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta tuhansia ihmisiä. Verkoston tavoitteena on vaikuttaa niin päätöksentekijöihin kuin kansalaisiinkin. Toimintaa jatketaan niin kauan kuin ydinvoimakysymys on ratkaisematta. Esimerkkinä verkostolla on vuoden 1993 Ydinsulku 35-liike, joka onnistui tavoitteessaan estää lisäydinvoiman rakentaminen. Uusiutuvia energialähteitä ja energiansäästöäEnergiantuotannolla on laajoja vaikutuksia ihmisten jokapäiväiseen elämään pitkällä aikavälillä. Siksi energiaratkaisun tekeminen ei kuulu ainoastaan eduskunnalle ja teollisuudelle, vaan myös kansalaisilla on oltava tasavertainen mahdollisuus vaikuttaa päätökseen. Eri energiantuotantomuotojen vaikutusten perusteellinen ja mahdollisimman laaja arviointi julkisuudessa on tärkeä osa päätöksentekoprosessia. Verkosto vaatii uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja energiansäästöä ydinvoiman sijasta. Ydinvoima ei ole oikea ratkaisu Suomen ilmastontavoitteiden saavuttamiseen. Uusiutuvat energialähteet ovat kotimaisia, turvallisia ja työllistävät moninkertaisesti ydinvoimaan verrattuna. Energiansäästömahdollisuuksista on valtaosa edelleen käyttämättä. Energiansäästö on myös moninverroin ydinvoimaa halvempaa. Ydinsähkön halpuus Suomessa perustuukin osaltaan riskiin, joka otetaan ydinturvallisuuden ja ydinjätteiden puolella. Ydinjätteiden loppusijoituksesta päätetään Suomessa ensimmäisenä maailmassa. Jokainen verkostoon osallistuva taho toimii omista lähtökohdistaan lisäydinvoimaa vastustaen. Verkosto tarjoaa foorumin toimia tavoitteellisessa yhteistyössä, vaihtaa kokemuksia ja saavuttaa laajempaa vaikuttavuutta. Asiantuntemuksen jakaminen on oleellinen osa verkoston toimintaa. Kevään verkostotoimintaaVerkoston tavoitteena on vaikuttaa kansanedustajiin sekä eduskunnan valiokuntiin. Lisäksi verkosto järjestää muun muassa valtakunnallisen viikonlopputapahtuman 16.-18.3. 2001Vantaalla sekä mielenosoituksen Tshernobyl-päivänä 26.4. 2001. Lisäydinvoimaa vastustavan verkoston puolesta, |
8.4.2008 Urbaanit paratiisit -näyttelyn avajaiset Turun Kirjakahvilassa keskiviikkona 9.4. klo 17 9.11.2006 Salolainen: ”Ihmiskunta ajaa tätä menoa helvettiin, mutta ensimmäisessä luokassa” 7.9.2006 Ilmastonmuutos ratkaistaan Kiinan kaupungeissa 25.8.2006 Vuosi hirmumyrsky Katrinasta: Nousevatko ympäristöratkaisut new orleanseista? 16.6.2006 Megapoliksen ympäristöongelmat 17.4.2006 Pääsiäissaari-palkinto Sedulle 10.4.2006 Ilmastotiedotukseen pitää satsata tulevaisuudessakin 4.4.2006 Ehdota Pääsiäissaari-palkinnon saajaa eli vuoden merkittävintä tahatonta ympäristötekoa 1.4.2006 Aavikoitumista ratkotaan päiväntasaajalla ja Korkeasaaressa 18.10.2005 Ympäristösankari valloittaa vuoret ja astuu aurinkoon Kaikki Lehdistötiedotteet |
|||
| © Dodo - Tulevaisuuden elävä luonto ry. Sivukartta. Toteutus Adage Oy. |