| ||||||||
|
Luomutuotteet jo kaikkien saatavillaLUOMUKORI kartoitti ruokakauppojen luomuvalikoiman jo seitsemännen kerran. Uusia luomutuotteita on jälleen tullut markkinoille ja niitä on entistä helpompi ostaa, sillä luomua on tarjolla lähes joka ruokakaupassa. Nyt on kuluttajien aika näyttää, että luomulle riittää kysyntää. Uusia luomutuotteita on jälleen tullut markkinoille ja niitä on entistä helpompi ostaa, sillä luomua on tarjolla lähes joka ruokakaupassa. Nyt on kuluttajien aika näyttää, että luomulle riittää kysyntää. He voivat ostokäyttäytymisellään vaikuttaa luomuvalikoiman monipuolisuuteen. Tämän totesi LUOMUKORI syksyn luomutuotekartoituksessaan, jonka aikana viitisenkymmentä vapaaehtoista kartoittajaa vieraili noin 140 kaupassa 19 eri paikkakunnalla Suomessa. Kartoitus tehtiin syys-lokakuun aikana.
Kauppojen luomutarjonta on runsaimmillaan vilja- ja maitotuotteissa. Myös erikoistuotteiden määrä on lisääntynyt: mausteita ja säilykkeitä löytyy hyllyiltä aikaisempaa enemmän, uutta makua ateriaan tuovat siitakesienet. Yllättäen juureksia ja vihanneksia oli kuitenkin monissa kaupoissa tarjolla heikosti, vaikka satokausi on vielä parhaimmillaan. Kysymyksessä tuskin on saatavuusongelma kuten luomulihassa edelleen on. Kananmunienkin saatavuus vaihteli suuresti. Yleisesti luomuvalikoimat ovat parantuneet muutamalla tuotteella joka tuoteryhmässä. Parhaat valikoimat löytyvät keskikokoisista kaupoista. Selvää eriytymistä on tapahtunut: Osa kaupoista panostaa luomuun selvästi yhä enemmän. Joissakin - erityisesti pienissä - kaupoissa luomutuotteiden määrä on vähentynyt jopa puolella. Onko niin, että vain niukasti luomua tarjoavat kaupat eivät houkuta asiakkaita riittävästi vaan asiakkat vierailevat mieluummin kaupassa, josta saa kerralla monipuolisen aterian kaikki ainekset? Näin kyseisten heikkoluomuisten kauppojen vähäisetkin luomutuotteet jäävät hyllyyn ja poistuvat lopulta valikoimista.
Kauppiaiden luomuasenteet vaihtelevat, mikä heijastuu selvinä eroina luomuvalikoimien monipuolisuudessa. Luomutuotteiden myyntiin panostava kauppias tuo luomutuotteet esille hyvin erottuvilla ja värikkäillä hyllynlaitamerkinnöillä sekä panostaa muutenkin luomutuotteiden esillepanoon. Käytännössä myyntiä edistäväksi menettelytavaksi on havaittu luomutuotteiden sijoittaminen tavanomaisten tuotteiden joukkoon ja sen rinnalle luomutuotteiden kokoaminen omaksi esittelyhyllykseen. Monissa kaupoissa luomun löytäminen on tosin edelleen hankalaa. Esillepanoon ei panosteta vielä riittävästi ja luomutuotteita joutuu etsimään pitkään. Kauppiaan vaihdokset vaikuttavat selvästi luomuvalikoimiin: ilmentäähän luomuvalikoiman monipuolisuus usein kauppiaan yleisiä asenteita. Uudenlaista, virkistävää ajattelua osoittaa mm. erään kauppiaan suunnitelma tarjota joissain marginaalisissa tuoteryhmissä, kuten perunajauhoissa, ainoastaan luomuvaihtoehto.
Luomutuotekartoitus on ympäristöjärjestöjen Dodo ry ja Elävä Maa ry projekti, jossa vapaaehtoisvoimin kartoitetaan luomutuotteiden tarjontaa ruokakaupoissa eri puolilla Suomea. Kartoitus tehdään kaksi kertaa vuodessa. Tänä syksynä kartoituksia tehtiin pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Joensuussa, Oulussa, Forssassa, Mikkelissä, Kouvolassa, Kaarinassa, Juvalla, Raahessa, Perniössä, Porvoossa, Pattijoella, Lapinjärvellä ja Otavassa. Tulokset on päivitetty projektin internet-sivuille osoitteesseen http://www.dodo.org/luomu. Projektin tavoitteena on tiedottaa kuluttajille luomutuotteiden olemassaolosta ja saatavuudesta, helpottaa luomutuotteiden löytämistä ja valikoimien vertailua eri kauppojen kesken sekä innostaa kauppiaita ottamaan luomutuotteita valikoimiinsa. Projekti on saanut myönteistä palautetta eri tahoilta, ja sitä on sovellettu muun muassa opetustarkoituksiin.
|
9.4.2009 Tampereen kaupungin säästösuunnitelma palkittiin vuoden parhaana tahattomana ympäristötekona 31.10.2008 Megapolis 2023 saapuu Turkuun 26.8.2008 Megapolis 2023 -tapahtuma starttaa keskustelun kaupunkilaisesta onnellisuudesta 11.8.2008 Megapolis 2023 tuo kansainväliset kaupunkikehityksen huippunimet Helsinkiin 8.4.2008 Urbaanit paratiisit -näyttelyn avajaiset Turun Kirjakahvilassa keskiviikkona 9.4. klo 17 9.11.2006 Salolainen: ”Ihmiskunta ajaa tätä menoa helvettiin, mutta ensimmäisessä luokassa” 7.9.2006 Ilmastonmuutos ratkaistaan Kiinan kaupungeissa 25.8.2006 Vuosi hirmumyrsky Katrinasta: Nousevatko ympäristöratkaisut new orleanseista? 16.6.2006 Megapoliksen ympäristöongelmat 17.4.2006 Pääsiäissaari-palkinto Sedulle Kaikki Lehdistötiedotteet |
|||
| © Dodo - Tulevaisuuden elävä luonto ry. Sivukartta. Toteutus Adage Oy. |