| ||||||||
Nostoja:
|
Keskustelua energiapolitiikastaLyonin ja Haagin tämänsyksyiset ilmastokokoukset sekä Suomessa jälleen virinnyt kiinnostus ydinvoiman lisärakentamiseksi ovat nostaneet ilmasto- ja energiapolitiikan ajankohtaiseksi aiheeksi yhteiskunnallisessa keskustelussa. Lyonin ja Haagin tämänsyksyiset ilmastokokoukset sekä Suomessa jälleen virinnyt kiinnostus ydinvoiman lisärakentamiseksi ovat nostaneet ilmasto- ja energiapolitiikan ajankohtaiseksi aiheeksi yhteiskunnallisessa keskustelussa. Nyt tehtävät ratkaisut ovat merkittäviä niin kotimaisen energiantarpeen ja -tuotannon kuin globaalin ilmastonmuutoksenkin kannalta. Näkemyserot eri intressitahojen välillä ovat kuitenkin suuria, joten asiallista keskustelua ja vuorovaikutusta tarvitaan yhteisymmärryksen löytämiseksi. Dodo ry järjestää Turussa keskiviikkona 27.9.2000 Suomen energiantuotannon ratkaisuja ja ilmastonmuutoskeskustelun uusia tuulia käsittelevän paneelikeskustelun Päästöt puihin vai puhtaampaa energiaa?. Tilaisuuden tarkoitus on alustuksen ja asiantuntijoiden paneelikeskustelun avulla tarjota yleisölle mahdollisuus tutustua Suomessa harjoitettavaan energiapolitiikkaan ja siihen vaikuttaviin tekijöihin, kuten Suomea sitoviin kansainvälisiin velvoitteisiin ja erilaisiin energiantuotantomahdollisuuksiin. Keskeisiä kysymyksiä tulevat olemaan mm. kansainvälisten ilmastosopimuksien asettamat vaatimukset, energian säästömahdollisuudet, energiantuotannon vaihtoehdot sekä hiilinielujen merkitys. Keskustelun avaa Globaalimuutoksen tutkimusohjelma FIGARE:n johtaja Jukka Käyhkö alustuksella ilmastopolitiikan taustoista ja tarkoituksesta. Paneelikeskustelussa on mukana kolme energiantuotantoratkaisuja eri puolilta katsovaa asiantuntijaa: energiapoliittinen asiamies Jouni Punnonen Teollisuuden ja työnantajien keskusliitosta, laatupäällikkö Timo Miettinen uusiutuvien energiamuotojen käyttöä kehittäneestä ABB:stä ja kampanjavastaava Harri Lammi Greenpeace-kansalaisjärjestöstä. Puhetta johtaa Turun yliopiston ympäristönsuojelun lehtori Timo Vuorisalo. Myös yleisöllä on mahdollisuus osallistua keskusteluun ja esittää asiantuntijoille kysymyksiä. Tapahtuma järjestetään Turun Kulttuurikeskuksen Sinisessä huoneessa (Vanha Suurtori 5). Keskustelu alkaa klo 17 ja jatkuu klo 19 asti, jonka jälkeen on mahdollisuus jatkaa iltaa vapaamuotoisemmin keskustelun ja kahvin merkeissä. Tilaisuus on avoin kaikille ja sinne on vapaa pääsy. Lisätietoja: |
8.4.2008 Urbaanit paratiisit -näyttelyn avajaiset Turun Kirjakahvilassa keskiviikkona 9.4. klo 17 9.11.2006 Salolainen: ”Ihmiskunta ajaa tätä menoa helvettiin, mutta ensimmäisessä luokassa” 7.9.2006 Ilmastonmuutos ratkaistaan Kiinan kaupungeissa 25.8.2006 Vuosi hirmumyrsky Katrinasta: Nousevatko ympäristöratkaisut new orleanseista? 16.6.2006 Megapoliksen ympäristöongelmat 17.4.2006 Pääsiäissaari-palkinto Sedulle 10.4.2006 Ilmastotiedotukseen pitää satsata tulevaisuudessakin 4.4.2006 Ehdota Pääsiäissaari-palkinnon saajaa eli vuoden merkittävintä tahatonta ympäristötekoa 1.4.2006 Aavikoitumista ratkotaan päiväntasaajalla ja Korkeasaaressa 18.10.2005 Ympäristösankari valloittaa vuoret ja astuu aurinkoon Kaikki Lehdistötiedotteet |
|||
| © Dodo - Tulevaisuuden elävä luonto ry. Sivukartta. Toteutus Adage Oy. |