International Moving Environmental Conference 2005
Virojoki-Viipuri
29.6.2005 - 95 km
Maineemme on kiirinyt edellämme. Kun lähdemme koululta, toimittaja pysäyttää yhden ryhmän, toinen pyydetään poimimaan mansikoita ilmaiseksi. Hidas ryhmä kohtaa itseäänkin hitaammat matkaajat, nimittäin kesälaitumille kulkevat perinnebiotoopin ylläpitäjät, joita talutetaan traktorin takana. Kyllä siinä on kaupunkilaisella ihmettelemistä!
Kokoonnumme rajahoviin omasta ja rajavartiostolle antamastamme aikataulusta myöhässä. Ryhmitymme henkilöautokaistalle ja jäämme odottamaan vuoroamme. Suomen rajasta selviämme helposti, tosin kolmenkymmenen hengen ryntäys passintarkastukseen vaatii järjestäytymistä. Linus ja Martta organisoivat passien ja viisumien kopioinnin.
Raja-sektorilla ohitamme pientareella seisovan rekkajonon, jota riittää kilometrejä. Venäjän rajalla selviämme lomakkeiden täyttämisestä keskinäisellä avunannolla, ja yhtäkkiä olemmekin kaikkien hämmästykseksi jo rajan toisella puolella. Muodollisesti meidät kaikki kirjattiin huoltoauton rekisterinumerolle, sillä Venäjän rajan tietojärjestelmä vaatii rajanylittäjän rekisterinumeroa. Myös pyörän tunnistenumero olisi ilmeisesti käynyt.
Jäljellä on vielä pitkä osuus rajalta Viipuriin, noin 70 kilometriä! Hetken matkaa ajettuamme vastaan tulee tietyö, ja käytössä oli vain yksi kaista. Tietyöntekijät lähtevät ystävällisesti saattamaan meitä autolla.
Pari ryhmää pysähtyy rekkakuskien suosimaan kahvilaan syömään ensimmäisen borsthsth-keittonsa ja poikkeaa sen jälkeen Kondratjevoon, entiselle Säkkijärvelle. Löydämme Juri Gagarinin patsaan ja tutustumme poikalaumaan, joka kommunikoi kanssamme kansainvälisin käsimerkein. Yksi pyöräviireistä joutuu vastapuolen sotasaaliiksi ja joukkomme jatkaa matkaansa hämmentyneenä ensi kohtaamisesta alkuasukkaiden kanssa.
Autoliikenne on melko runsasta, mutta matkanteko siedettävää leveähköjen pientareiden takia. Pysähdyspaikkoja on harvassa. Useimmat ryhmät siirtyvätkin kartan osoittamalle vanhalle tielle. Puut rehottavat kuoppaisen olevan tien yllä, mutta väylä on riittävän hyväkuntoinen pyöräilyyn ja ennen kaikkea rauhallinen. Palattuamme päätielle sivutien loppuessa löydämme ensimmäisen huoltopisteen. Nopea ryhmä poikkeaa päätieltä ja ostaa kyläkaupasta leipää ja muuta syötävää.
Tie Viipuriin on pitkä ja kaupunkiin saavuttaessa tiet ovat veden peitossa. Birthe ajaa veden peittämään asfalttikuoppaan, ja laukut tippuivat tielle. Takaa tulleen kuorma-auton pärskeet täydentävät suihkun. Lopulta pääsemme majapaikkaan, hotellilaiva Korolenkoon Druzhba-hotellin edustalle. Pyörät niputetaan kolmeen riviin ja lukitaan kiinni metalliaitaan. Pyöriä ei uskalla jättää yksin, joten maksamme vartioinnista kovalla valuutalla.
Laiva on melko kostea, mutta edullinen, ja majoitushintaan sisältyy suomalaisille matkailijoille välttämätön viisumien rekisteröinti. Ja henkilökunta suhtautuu tyynesti meidän kylmään keittiöömme laivan kannella. Lina palkitsee Juhan yöllisistä ansioista, desibeleinä mitattuina.
« Edellinen | IMEC 2005 | Seuraava »
Kuvat: Aleksander Fedorov, Julia Lenkkeri, Valeri Koptjajev, Saara Tveit ja Mikko Laaksonen / Sivut: Niko Lipsanen
