International Moving Environmental Conference 2005

Kuva

Isnäs-Kotka

26.6.2005 - 95 km

Aamupala valmistuu hitaasti, koska teemme sen itse. Ismo antaa perusopastuksen pyöränhuollon saloihin, minkä jälkeen ryhmät lähtevät liikkeelle omaan tahtiinsa. Päivän matka on pitkä, Isnäsistä Kotkaan on lähes sata kilometriä, ja useimmat haluavat varata siihen runsaasti aikaa. Suurin osa matkasta on yksitoikkoista päätietä. Ensimmäiset onnettomuudetkin sattuvat - Sampon pyörästä puhkeaa rengas ja Alexanderin kamera rikkoutuu kaatuessa. Tämän jälkeen Ismon opettamiin pysähtymismerkkeihin ja turvaväleihin kiinnitetään enemmän huomiota.

Loviisassa ryhmät kohtaavat. Toiset pistäytyvät ravintolassa, toiset sekoittavat nuudeleita kuumaan veteen. Matka jatkuu sadekuuron jälkeen ja joukko jakautuu taas pienemmiksi ryhmiksi. Kun pyörätie loppuu Loviisan jälkeen, pyöräilystä tulee epämiellyttävää, jopa vaarallista. Siksi onkin mukava poiketa päätieltä Ruotsinpyhtäälle, joka osoittautuukin mitä mainioimmaksi nähtävyydeksi. Vanhan ruukkimiljöö kaikkine rakennuksineen on säilynyt hyvin, ja sieltä löytyy niin käsityöläispajoja kuin ravintolakin. Välipalan jälkeen seuraamme valtakunnallista pyörätiereittiä, joka vie meidät pienten hiekkateiden kautta Pyhtäälle. Sieltä jatkamme päätietä kohti Kotkaa. Kun löydämme perille Kotkan setlementtitalolle, pääsemme jopa saunaan! Se on viimeisten tuntien lievän sateisen ajelun jälkeen mannaa keholle ja sielulle.

Klikkaa suuremmaksi Klikkaa suuremmaksi Klikkaa suuremmaksi Klikkaa suuremmaksi Klikkaa suuremmaksi

« Edellinen | IMEC 2005 | Seuraava »

Kuvat: Aleksander Fedorov, Julia Lenkkeri, Valeri Koptjajev, Saara Tveit ja Mikko Laaksonen / Sivut: Niko Lipsanen

Ylös