| ||||||||
Nostoja:
|
EsittelyDodo ry on vuonna 1995 perustettu suomalainen ympäristöjärjestö. Dodo käsittelee ympäristöongelmia yhteiskunnallisesti, turhaan yksinkertaistamatta. Ruokapöydästä, metrotunnelista tai seikkailulomalta ei ole pitkä matka globaaleihin ympäristöongelmin. Tärkeää on kehittää uusia ratkaisuja ja yhteistyötä yllättävienkin tahojen kanssa. Dodossa yritetään välttää turhia vastakkainasetteluja ja tarkastellaan ympäristökysymyksiä laajasti, eri näkökulmista. Tavoitteena monimuotoisuus luonnossa ja järjestön toiminnassaMuutos alkaa ajattelusta. Dodossa ajatuksia ruokitaan keskustelupiireissä ja yleisötilaisuuksissa, joissa puhutaan syvällisesti niin ympäristöfilosofiasta kuin kaupunkisuunnittelusta ja globalisaatiostakin. Dodomaista toimintaa on muun muassa kehitysyhteistyö Malissa ja Madagaskarilla, kapunkilainen utopiointi Helsingissä, sähköisten ja paperisten tietopakettien kokoaminen sekä osallistuminen kansainvälisiin ympäristökokouksiin ja kehittäjäverkostoihin. Dodo on joustava ja moniarvoinen järjestö. Jäsenistön tausta on kirjava, ja vahvuus syntyy siitä, että eri alojen tuntijat, maallikot ja innokkaat nuoret yhdistävät tietonsa ja taitonsa. Keskustelu johtaa paitsi näköalojen laajentumiseen, myös toimintaan. Keskusteluryhmissä syntyneistä ideoista ja visioista on kehittynyt merkittäviä projekteja. Dodon siipien suojasta ovat ponnistaneet maailmalle esimerkiksi tuulivoimayhtiö Lumituuli Oy, Manombo-sademetsänsuojeluhanke ja kansallinen keskustelukulttuurin edistämisprojekti Dodona Combo. Alkuperäinen Dodo on jo syötyLentokyvytön ja hyväntahtoinen dodo eli Mauritiuksen saarella 1600-luvulle saakka. Se on yksi ensimmäisistä lajeista, jonka tiedetään kuolleen sukupuuttoon ihmistoiminnan seurauksena. Dodon nimi tulee portugalin kielen tyhmää tarkoittavata sanasta doudo. Niin kauan kuin on toivoa on elämääMaailman muuttaminen lähtee liikkeelle pienistä ajattelutavan muutoksista. Dodossa voit syventää tietojasi keskustelemalla, tekemällä, kokemalla, verkostoitumalla ja ihmettelemälläkin. Globaaleja ympäristöongelmia ratkaistaan lokaalisti, hilpeästi ja hauskassa seurassa. Tule ja ole osa ratkaisua Dodossa. |
» Dodo HYY (Helsingin yliopisto) » Helsinki » Jyväskylä » Lahti » Oulu » Tampere » Turku Muu Suomi
» Ilmari-ilmastotiedotushanke » Ilmastoryhmä » Kansainvälinen pyöräilykonferenssi » Kansalaisjärjestöjen kuvapankki » Kaupunkisuunnittelu » Megapolis 2021 » Megapolis 2022 » Megapolis 2023 » Pääsiäissaari Korkeasaaressa » Sinsibere » Stadsplanering » Tany Maitso » TuoteWiki » Tuunaa edustajasi » Vanha: Dodo Johannesburgissa » Vanha: Energiakampanja
» Environmental Discussion (HKI) » Filmipiiri (HKI) » Kaupunkiryhmä (LTI) » Kirjallisuuden luontokäsitykset (HKI) » Kirjallisuuden luontokäsitykset (TKU) » Kirjoittajapiiri (HKI) » Lastenkirjallisuus (HKI) » Luontosuhdepiiri (HKI) » Ruoan elinkaari (HKI) » Sanomalehtikepi (TKU) » Talous ja ympäristö (HKI) » Täydelliset naiset vai Sinkkuelämää? (HKI) » Vegaaniruokaryhmä (HKI) » Yhteiskunnallinen yrittäminen (TKU) » Ympäristöfilosofia (JKL) » Ympäristöfilosofia (TKU) » Ympäristöteologia (HKI) |
|||||||
| © Dodo - Tulevaisuuden elävä luonto ry. Sivukartta. Toteutus Adage Oy. |